Mutta uimakoulu! Se järjestettiin joka vuosi Säkylän Pyhäjärvellä, samassa paikassa kuin kesäsiirtola. Useimmat päivät olivat lämpimiä ja kirkkaita, mutta maanosamme historian pitkiä varjoja aurinkokaan ei pystynyt uimarannalta häätämään. Päivät täyttyivät unenomaisella kauhulla. Kun muut lapset hälisivät vedessä iloisen tietämättöminä, minä makasin parakkisängyssä kuin elävältä haudattu. En tietenkään oppinut ikinä uimaan. Kerran, kun meidät komennettiin veteen, laahustin jonon jatkoksi shortseissa ja t-paidassa. Koska en pystynyt ajattelemaan muuta kuin pääni yllä vaappuvaa piilukirvestä, en ollut muistanut vaihtaa jalkaani uimahousuja. Opettaja komensi minut pukuhuoneeseen, jonne juoksin kyynelehtien muiden lasten pilkkanaurun saattelemana.
Ennen lähtöä Runovaaraan olin hyvin huolestunut myös siitä, että Taivaan Pankko on niin sanottu retriittikeskus. Käsitykseni mukaan hiljentyminen ja hiljaisuus kaikissa muodoissaan edustaa epäilyttävää, harhautunutta hengellisyyttä. Kaikeksi onneksi olen saanut paikan päällä todeta, ettei kuolemanhiljaisuus väijy minua tämän komean ja kodikkaan hirsitalon nurkissa. Ryhmän muut jäsenet pitävät päivisin ja iltaisin yllä lähes taukoamatonta hyväntuulista keskustelua. Öisin kuuntelen korvakuulokkeilla aerobic-musiikkia. Vedentulon tilapäinen katkeaminen tänään aamupäivällä tarjosi ryhmällemme luovuutta kirvoittavan proseduraalisen rajoitteen. Kaikki on siis toistaiseksi hyvin. Näyttää mahdolliselta, että selviydyn viikon läpi hengissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti